Miten toteuttaa elämäntaparemontti ruuhkavuosien puristuksessa

October 23, 2019

*Affiliate-linkki. Postaus tehty yhteistyössä MaikkiMarjaniemi.fi:n kanssa. 

Tasapaino. Tuo pieni sana, jolla on hurjan suuri merkitys, ja jota kohden ihmiset pyrkivät vimmatusti. "Pyrin tasapainoon syömiseni kanssa". "Elämässä on oltava joustoa, ei saa olla itselleen liian ankara". "Tasapainoinen elämä on hyvää". Sanontoja on yhtä monta kuin sanojiakin, mutta väitän lähes jokaisen meistä voivan parhaiten juuri silloin, kun elämä - ja elintavat ovat suurinpiirtein tasapainossa.

Tasapaino on muuten siitä jännä juttu, että kenenkään elämä ei voi olla alituiseen tasapainoista, ei vaikka vääntäisit ja kääntäisit itseäsi mihin asentoon tahansa.





Elämä on epätasapainoista ja jatkuvaa kädenvääntöä fyysisen ja henkisen välillä, ja koska nuo kaksi puolta meissä ovat niin vahvasti linkittyneitä toisiinsa, on täydellinen tasapaino mahdollista saavuttaa vain hetkittäin. Periaatteessa nyky-yhteiskunnan ihannoima tasapainoinen elämä onkin yhtä suurta huijausta, ja silti pyrimme sitä kohden hampaat irvessä. Jos ihmiset hyväksyisivät elämän heilurimaisen luonteen herkemmin, eivät satunnaiset heilahtelut esimerkiksi juuri painonhallinnassakaan enää tuntuisi niin ihmeellisiltä. Nekin ovat vain pieni osa elämää. 

Luulenkin, että todella moni elämäntaparemonttia suunnitteleva tai sitä paraikaa toteuttava ei jätä itselleen juurikaan liikkumavaraa "epäonnistumisten" kanssa; vaikka satunnaisia lipsumisia jostain tietystä ruokavaliosta ei mielestäni missään nimessä tulisi ajatella epäonnistumisina. 

Koko elämätaparemontin kantava ajatus tulisi olla se, että pystynkö ihan oikeasti elämään näin loppuelämäni? Ja huomioida se, että koska elämä ei ole tasainen viiva, voi matkan varrelle mahtua myös kausia jolloin remonttiin haluaa panostaa intensiivisemmin, ja kausia jolloin se ei ole oman listan kärkipäässä. Kaikki tämä on ok! 

Jos asiaa alkaa ajattelemaan tuolta kannalta, tuntuu koko suuri sanahirviö, elämäntaparemonttikin yhtäkkia paljon pienemmältä, ja ennen kaikkea sellaiselta asialta, johon pystyy varmasti jokainen jollain tasolla. Tavoitteet kannattaa asettaa heti aluksi itselle sopiviksi, eikä alkaa kurottelemaan kuuta taivaalta. 

Miten siihen kuuluisaan tasapainoon sitten oikein päästään, edes ajoittain?




Se, että voin sanoa oman pakettini nyt viimein olevan syömisen ja liikunnan suhteen kunnossa, on vaatinut minulta vuosien työn. Ei riitä, että tietää mitä syödä ja milloin, vaan kaikki tuo tieto tulisi myös pystyä siirtämään käytännön tekemiseksi omassa arjessa, joka ainakin minun ikäisilläni tuppaa olemaan enemmän tai vähemmän kiireistä ja hektistä. Pysyviä tuloksia syntyy kymmenessä tapauksessa kymmenestä vain pitkäjänteisellä tekemisellä, vaikka kuukauden tai kahden kuurilla saakin kroppaa tiivistymään kivasti, mikäli se on tavoitteena.

Lyhyemmän aikavälin ratkaisut sopivat mielestäni parhaiten ihmisille, jotka ymmärtävät niiden syvemmän tarkoituksen, eivätkä odotakaan ihmeitä tapahtuvaksi. Sillä vaikka nopeasti saadut tulokset saattavat olla täydellinen kimmoke elämäntaparemontin alkuun, voivat saavutetut tulokset toisaalta hävitä yhtä nopeasti kuin tulivatkin - ja palata kummittelemaan kroppaan korkoineen päivineen. Tämän virheen olen itsekin tehnyt menneinä vuosina niin monta kertaa, etten edes viitsi lukua pitää; toisaalta koko tapani katsoa asiaa oli tuolloin erilainen ja halusin kunnon tuloksia nyt eikä heti, ja olin valmis rääkkäämään kroppaani mielinmäärin ne saavuttaakseni. Ja aina kävi lopulta niin, että maksoin pikakuureista kalliisti ja korkojen kera, minkä lisäksi mieli oli maassa ja kroppa sekaisin ruoan kanssa pelleilystä pitkään. 

Vuosikausia itsekin painoni kanssa jojoilleena ymmärrän siis täysin asian vaikeuden. Mutta jo se, että yrittää ja kaipaa muutosta on askel oikeaan suuntaan. Pysyvä elämäntapamuutos vaatii onnistuakseen perustavanlaisen "naksahduksen" pään sisällä. Vipuja ja vipstaakeja on parhaassa tapauksessa viritelty kohdilleen ainakin kuukausia jos ei vuosia, ja jonain kauniina päivänä tuo naksahdus sitten kuuluu - toivottavasti. 

Oma naksahdukseni oli monen asian summa, mutta suuren kimmokkeen pysyvään hyvinvointiin itselläni antoi paljon positiivisia ajatuksia herättänyt *Peppupaja-verkkovalmennus, johon osallistuin keväällä 2017. Koen että valmennus oli tarvitsemani välistoppi omalla matkallani kohti pysyvää hyvää oloa ja tasapainoa.

Mikä Maikin valmennuksessa sitten iski?





Päätin puoliksi alitajuisesti ja puoliksi tarkoituksella lopettaa varsinaisen laihduttamisen vuoden 2017 alussa päästessäni taas pitkän tauon jälkeen rakastamani salitreenin pariin, oltuani kuukausitolkulla pois salilta kesällä 2016 tehdyn vatsaleikkauksen takia. Painoni oli noussut reilussa puolessa vuodessa jonkun verran, mutta sen sijaan että olisin alkuvuodesta alkanut tekemään toimintasuunnitelmaa itseni kutistamiseksi tulevaa kesää varten, päätin yksinkertaisesti a) keskittyä rakastamaani salitreeniin hartaasti, kun se kerran taas oli toipumisen jälkeen mahdollista, ja b) rentoutua syömisen suhteen kertakaikkiaan. 

Tuolloin tiesin kehonmuokkauksesta salitreenin avulla jo jonkin verran, mutta nykyiseen tietomäärääni verrattuna olin silti vielä aika untuvikko. Laskin kuitenkin mielessäni karkeasti niin, että vaikka söisin jatkuvasti niin sanotusti plussakaloreilla (= enemmän kuin kulutan), osa tästä ylimääräisestä kalorimäärästä päätyisi joka tapauksessa salitreenin johdosta lihasmassaksi.

Plussakalorit ja salitreeni johtavat - toki ruoan makrojakauman ja laadun huomioiden - pidemmällä aikavälillä lihasmassan kasvuun, mutta tuovat lihaksen päälle myös rasvaa. Itseäni ajatus ylimääräisestä rasvamassasta lihaksen päällä ei kauhistuttanut, joten otin viimein pitkän tähtäimen tulokset omaksi maalikseni sen sijaan, että olisin tammikuussa aloittanut sprinttini kohti kesää, hoikempi varsi mielessäni ja jokaista suupalaani tarkkaillen. Pahimmassa tapauksessa olisin taas päätynyt kierteeseen, jossa kalorien ahmiminen vuorottelisi kalorien nipistämisen kanssa, mielentila heittelehtisi jatkuvasti eestaas ja päivän tunnetila sekä oma käsitys itsestäni ihmisenä olisi suoraan verrannollinen päivän aikana nautitun ruoan määrän ja laadun kanssa. 

Siirtymä rentoon ruokailuun oli lopulta helpohko, ja totuteltuani uuteen tyyliin alkuvuoden itsenäisesti, oli *verkkovalmennukseen todella kiva osallistua kevään korvilla ja saada sen kautta vielä enemmän kaikupohjaa ajatukselle pysyvästä elämäntapamuutoksesta. Mitä muutos sitten omalla kohdallani käytännössä tarkoitti? Lähinnä sitä, että vuosikausia painon kanssa pelanneena ja salitreenin perusteet tuolloin ymmärtävänä tiesin, että 80/20 -mallilla pääsee aika kivoihin tuloksiin pitkällä aikavälillä, joutumatta tinkimään arjessa paljoakaan. Samalla tein myös rauhan herkuttelun kanssa, eli käytännössä hyväksyin sen, että jokainen syö joskus liikaa - joko herkkuja tai ihan perusruokaa, eikä maailma kaadu siihen. Ennen suurin kompastuskiveni oli aina ollut herkkuövereistä seurannut kompensointi, eli liialliseksi vedetty kalorien nipistäminen. Näiden kahden vaiheen vuorottelun koin todella stressaavaksi sekä henkisesti että fyysisesti, sillä epätasapainoinen ruokavalio tuppaa ainakin itselläni vetämään kropasta kaikki mehut pois, hiilarikoomasta johtuvasta väsymyksestä puhumattakaan. 

Tästä oivalluksesta ja sen hyväksymisestä on nyt kulunut pian kolmisen vuotta, ja koen olevani nyt enemmän kotona omassa kehossani kuin koskaan ennen. Ikä tekee toki armollisemmaksi, mutta saan hyvää mieltä myös siitä, että olen fyysisesti elämäni kunnossa ja treeni luistaa. En usko, että jaksaisin olla yhtä innoissani treenaamisesta jos laji ei olisi mulle se oikea, mutta salitreeni on vienyt sydämeni viime vuosina aivan täysin! 

Salin lisäksi haikailen edelleen kamppailulajien pariin ja haaveilenkin joskus vastaisuudessa pääseväni vielä vanhoille tutuille potkunyrkkeily- ja savatesaleille. Arki on tällä hetkellä liian hetkistä vakituista treeniaikaa ajatellen, joten siitäkin syystä olen niin kiitollinen, että oma lajini on tarjolla lähes vuorokauden ympäri. Salille tarvitsee vain mennä, ja minähän menen. En siksi että olisi pakko, vaan siksi etten oikein enää osaa olla ilmankaan. Salilta saatu energia ja hyvä fiilis on verrattavissa aika harvaan asiaan mun elämässä, joten sinne kaipaa välipäivinäkin. Haluan kuitenkin treenata kroppaa kuunnellen, mutta toki nousujohteisesti, sillä kehitystä ei muuten tapahdu. Matkan varrella olen oppinut paljon lisää siitä, millaiseen treeniin oma kroppani vastaa parhaiten, ja mitkä osat kropassa ovat herkempiä kehitykselle. Olen selvinnyt aika pitkälti ilman suurempia kremppoja, josta on kiittäminen iän mukana tuomaa kärsivällisyyttä. Jos olisin löytänyt lajini jo parikymppisenä, uumoilen että mun kaltaisella luonteella varustettuna olisin rikkonut matkan varrella paikan jos toisenkin... 

Treenaan itse kolmesti viikossa koko kropan läpi ja vaihtelen ohjelmaa noin kuuden viikon välein, jotta kroppa ei totu liiaksi samoihin liikkeisiin. Teen puntin lisäksi joka treenin päälle puoli tuntia cardiota, eli sykettä kohottavaa liikkaa. Yleensä pyöräilen tai kävelen ylämäkeen matolla ja tuijotan samalla puhelimesta jotain ohjelmaa. Tästä tulee karkealla matematiikalla viikkoon noin viisi ja puoli tuntia liikuntaa, joka ei tietystikään korvaa toimistolla istuttuja tunteja, mutta on rentojen, palauttavien kävelylenkkien lisäksi hyvä vastapaino arjessa nykyihmisen kohtaloksi koituvalle paikallaan kökötykselle. 

Mielestäni treenimääräni on varsin kohtuullinen ja suositusten kanssa linjassa, mutta silti saan usein ihmettelyä siitä, miten aikani riittää siihen. Olen vahvasti sitä mieltä, että oman ajan saa riittämään lähes kaikkeen mihin haluaa, mikäli perusresurssit ovat noin suurinpiirtein kohdallaan. Arkeen saa lisättyä liikuntaa monin tavoin, mutta kaikki on kiinni omasta asenteesta. Toki treenaaminen on silloin vaivattomampaa kun oma laji on jo löytynyt ja treenihammasta kolottaa välipäivinäkin, joten panostaisin ehdottomasti sen oman lajin etsintään, vaikka siihen kuluisikin aikaa.

Kaikki tai ei mitään -mentaliteetti rikkoo monella kropan lisäksi pään, kun uusien lajien pariin suorastaan hyökätään apinanraivolla ja sitten jäähdytellään takavasemmalle takaisin kohti sohvannurkkaa vähin äänin ensi-innon laannuttua.  Parhaisiin, eli pysyviin tuloksiin pyrittäessä liikuntaa kannattaa lisätä arkeen pienissä erissä ja vaikka kävelylenkkien muodossa ihan ensin alkuun, jotta siitä tuleva fiilis on positiivinen. Liiallisuuksiin ei kannata mennä, ja jos agressiivinen hikiliikunta ei kertakaikkiaan ole se oma juttusi, on täysin ok piristää mieltään ja kohottaa kuntoaan pitkillä metsälenkeillä ja kevyellä kotijumpalla.

Ihmiset tuppaavat unohtamaan että jokainen liikuntaan käytetty tunti on pois sohvalta istumisesta ja kropan lepuuttamiselta. Kaikki on kotiinpäin on ehdottomasti lempisanontani tähän aiheeseen liittyen!

Pienistä puroista syntyy pitkällä aikavälillä iso virta, jos vaan antaa itse itselleen mahdollisuuden voida paremmin. Ylipäätään pyrkisin ehdottomasti ajattelemaan koko elämäntaparemonttia maratonina pikamatkan sijaan, sillä esimerkiksi meillä kolkytplussilla on työuraakin edessä vielä yli kolmekymmentä vuotta. Kun ajatusta venyttää niinkin pitkälle kuin eläkevuosiin asti, alkaa parin vuoden panostus omaan hyvään oloon tuntua pieneltä ja pikakuurien houkutus haalistua. 

Oletko sinä valmis rukkaamaan asenteesi uuteen uskoon ja voimaan pysyvästi paremmin? Jos kaipaat apua asian kanssa, annan lämpimän suositukseni Maikki Marjaniemen nettivalmennusvalikoimalle, josta valitsin omat suosikkini. Kerron kampissivullani myös lisää siitä, miksi haluan suositella juuri Maikin valmennuksia teillekin. *Lue lisää tästä!

No comments

Post a Comment